Old News 11/2018 ”White Fragility”

Totentanz 11

Syksy kääntyy taas pidemmän blogitauon jälkeen. Olen kesän aikana kerännyt hieman lisää materiaalia ja teroittanut työskentelymetodeja. Ennen kesää huomasin jo, että blogipäivityksistä alkaa kasvaa liian suuria järkäleitä ja niiden työstäminen ajatuksista lopulliseen versioon on tosi iso ja aikaa vievä prosessi. Pidin pienen tauon ihan tarkoituksella ottaen etäisyyttä, ettei blogin pitäminen muodostu liian suureksi tehtäväksi ja nyt syksyn aikana on tarkoitus taas jatkaa tämän parissa ja keventäen hieman sisällön määrässä per päivitys.

Halusin startata koneiston nyt uudelleen sillä asialla, joka kesän uutisia seuranneena nyt päällimmäisenä tuntuu olevan mielessä. Tällä hetkellä konservatiiviset äänenpainot ovat nousussa ja omaa ajattelua on avannut paljon, kun törmäsin termiin ’White fragility’

Termin kehitteli alun perin professori Robin DiAngelo kuvaamaan valkoihoisten yleisiä puolustusreaktioita, kun keskustellaan rasismista. Hänen mukaansa ’White Fragility’ on yksi perimmäisiä syitä, miksi valkoihoisten on niin vaikea keskustella rasismista. Kirjassaan ”White Fragility: Why It’s So Hard for White People To Talk About Racism” DiAngelo kertoo, että rasismi ei rajoitu pelkästään pahoihin ihmisiin vaan on osa olemassaolevia rakenteita. Hänen mukaansa on erityisen tärkeää tuntea historiansa ja sen kautta ymmärtää ennen kaikkea oma tilanteensa. Tämä on ensimmäisiä asioita, jotka alkavat avaamaan ovia sille, että voimme alkaa kuulla mitä muut meille sanovat. ’White Fragility’ ei ole hänen mukaansa varsinaisesti heikkous, vaan nimenomaisesti defenssi, jolla etuoikeutetut pyrkivät pitämään kiinni saavutetuista eduistaan ja väistämään vaikealta tuntuvia ajatuksia siitä, että saattaisivat pelkästään etuoikeutettuina olla osa sitä koneistoa, joka ylläpitää rasismia ja rodullista syrjintää. Erinomainen video aiheesta, professorin itsensä kertomana löytyy Youtubesta.

Halusin laajentaa ajatusta hieman, koska minusta sama asia toistuu misogyniassa ja missä tahansa muussa syrjinnässä. Opetellaan kuuntelemaan muita ja tunnistamaan omia piilotettuja ja haitallisia paradigmoja. Niiden purkaminen on tosi vaikeaa ja kivuliasta, mutta välttämätöntä. Paradigmoista ja niiden purkamisesta kirjoittelinkin jo keväällä tässä päivityksessä.

Old News 05/2018 ”Paradigmat”

Blogpiece_5

”Tiedän vain sen, etten tiedä” Tätä lausetta on laitettu Sokrateen suuhun hänen puolustuspuheenvuoroissaan ja siitä on muutama eri muoto. Olennaisinta on kuitenkin sen ytimessä oleva avoimuus uudelle tiedolle.

Tällä ohjeella olen huomannut parhaaksi lähestyä keskusteluja, jotka voisivat ravistella omaani tai toisen ajattelumallia maailmasta, kaikkeudesta ja mistä tahansa. Se toimii ohjenuorana, kun yritän ymmärtää toista tai välttää saarnamiehen manttelia jos näkemykseni eroaa.

Meillä on silti tarve rakentaa maailmankatsomuksemme kokemustemme ja oppimamme kautta paradigmojen varaan. Sellaisten ydintotuuksien, joihin emme mielellämme koske. Niitä joko puolustetaan suu vaahdossa raivoten tai ne pidetään niin visusti lukittuina salaisuuksina, että jos joku niitä vahingossa lähestyy ne verhotaan huumorin ja vitsien savuverhoon. ”Se oli vain tsoukki!”

Lisäksi monelle omat paradigmat saattavat todella olla niin salaisia, että niiden vaikuttimia omaan toimintaan ei edes itse ymmärretä.

Moraalirelativismi on sitä, että ajatellaan jokaisen ajattelumallin olevan itsessään yhtä arvokas. Kuitenkin unohdamme helposti, että samalla kun vaivattomasti kellumme kukin omien paradigmojemme varassa vältellen kohteliaasti muita kellujia ja yhteentörmäyksiä niin pinnan alla on aina odottamassa muita, jotka eivät jaa arvopohjaamme millään lailla.

Suosiolliset olosuhteet, poliitikkojen käyttämä retoriikka, korruptio, puutteellinen lainsäädäntö. Mm. nämä muodostavat tilanteita, joissa kellujat saattavat huomata, että vesi onkin muuttunut nopeasti sameammaksi ja siellä uiskentelee aivan uudenlaisia kaloja.

Liukuhihnapäätöksiä tekevä Migri, Yhdysvaltojen Immigration and Customs Enforcement, ICE ( linkistä aukeaa raportti ICE:n toimesta säilöönotettujen maahanmuuttajien kuolemista ja niiden salailusta ) ja vanha kunnon Gestapo. Paralleelit näiden välillä ovat aika hätkähdyttäviä, kun mietitään minkälaisia ihmisiä jokainen on toimintaansa tarvinnut. Moni ei ole kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, ennen kuin koputus on kuulunut omalta ovelta.

Uskallatko haastaa omat paradigmasi? Hybris on se ääni, joka sanoo, että ”kyllä minä tiedän”