Tällä viikolla on vietetty naistenviikkoa, sekä naistenpäivää. Amnestyn Suomen osasto ja Ensi- ja turvakotien liitto on järjestänyt kampanjan jonka kautta voi allekirjoittaa vetoomuksen naisten aseman parantamiseksi Suomessa, sekä tehdä lahjoituksen toimintaan. Jos et ole vielä ehtinyt tehdä kumpaakaan, niin vielä varmasti ehtii mukaan.
Viikon aikana on saanut lukea myös hämmentäviä kannanottoja ihmisiltä, jotka tuntuvat olevan kovin hukassa oman sukupuoli-identiteettinsä kanssa. Laura Huhtasaari irtisanoitui feminismistä löydettyään pimppikirjan työpöydältään. Myös miesasiaa ajavat tahot ovat tällä viikolla aktivoituneet muistuttamaan, että myös miehillä on joskus paha olla ja etteivät kaikki miehet kuulu pahan patriarkaattiin.
Huhtasaari tuntuu unohtavan, että naisten asiaa ajaneet feministit ennen häntä ovat mahdollistaneet toiminnallaan hänelle nykyisen eduskuntapaikkansa ja patriarkaatista irtisanoutuvat miehet – minä mukaanlukien – emme koskaan pysty täysin näkemään kaikkia niitä etuja, joita nykyjärjestelmä meille mahdollistaa.
Lopulta kuitenkin asia mies- ja naisnäkökulmasta on tuomittu kiertämään kehää, koska sukupuoli ei ole binäärinen ja se mitä miellämme sukupuoleksi on monesti sosiaalinen konstruktio. Se feminismi, jota Huhtasaari tuntuu eniten pelkäävän on ilmeisesti juuri sitä, joka on ottamassa niitä tärkeitä askelia tämän asian tuomisessa yleiseen ymmärrykseen. Simone de Beauvoirin kirja ”Toinen sukupuoli” on käsitellyt asiaa jo viime vuosisadan puolivälissä.
Jos mennään vielä tuosta taaksepäin niin jo Platon kirjoitti Pidot-dialogissaan Aristofaneen puhuvan kolmesta sukupuolesta: miehestä, naisesta ja androgyynistä. Tuon tekstin julkaisu kun ajoittuu n. 350 vuotta eaa. niin ei voida puhua mistään uudesta ilmiöstä, jossa sukupuolia aletaan keksiä uudelleen. Ehkä olemme feminismin ja naistutkimuksen ansiosta murtautumassa ulos sieltä patriarkaalisesta maailmasta, jossa olemme eläneet pimeää keskiaikaa. Valo ei kuitenkaan paista vielä sillä asemalla, jossa naisille on varmistettu yhtäläiset oikeudet vaan sen jälkeen matkan on jatkuttava niin pitkään, että myös muunsukupuoliset ovat samassa junassa.
Isoin ongelma tuntuu syntyvän siitä, että meillä on tarve lokeroida ja määritellä sukupuoli ja kokemus siitä. Erityisen raskaasti tämä tuntuu cis-sukupuolisten käymässä keskustelussa. Välittyy ajatus siitä, että heiltä ollaan riistämässä oikeus olla miehiä ja naisia haluamillaan tavoilla. Toisin sanoen he haluavat määrittää oikeat tavat ilmaista itseään miehenä tai naisena ja myös muiden tulee ilmaista itseään näiden määritteiden kautta.
Jos sukupuolesta otetaan pois sosiaaliset konstruktiot ja olettamat siitä, miten miesten ja naisten kuuluisi käyttäytyä ja toimia, alamme päästä huomattavasti lähemmäksi sitä todellista tasa-arvoa, jossa myös ei-binääriset sukupuolet saavat olla omia itsejään. Tämä on lopulta meidän kaikkien etu, koska vapaudumme olemaan ainoastaan inhimillisiä toisiamme kohtaan. Meillä on silti vapaus tuntea itsemme feminiinisiksi, maskuliinisiksi tai androgyyneiksi juuri meille merkityksellisellä tavalla – kunhan emme toteuta itseämme hybriksen kautta, alentaen samalla jotain toista.
