Syksy kääntyy taas pidemmän blogitauon jälkeen. Olen kesän aikana kerännyt hieman lisää materiaalia ja teroittanut työskentelymetodeja. Ennen kesää huomasin jo, että blogipäivityksistä alkaa kasvaa liian suuria järkäleitä ja niiden työstäminen ajatuksista lopulliseen versioon on tosi iso ja aikaa vievä prosessi. Pidin pienen tauon ihan tarkoituksella ottaen etäisyyttä, ettei blogin pitäminen muodostu liian suureksi tehtäväksi ja nyt syksyn aikana on tarkoitus taas jatkaa tämän parissa ja keventäen hieman sisällön määrässä per päivitys.

Halusin startata koneiston nyt uudelleen sillä asialla, joka kesän uutisia seuranneena nyt päällimmäisenä tuntuu olevan mielessä. Tällä hetkellä konservatiiviset äänenpainot ovat nousussa ja omaa ajattelua on avannut paljon, kun törmäsin termiin ’White fragility’

Termin kehitteli alun perin professori Robin DiAngelo kuvaamaan valkoihoisten yleisiä puolustusreaktioita, kun keskustellaan rasismista. Hänen mukaansa ’White Fragility’ on yksi perimmäisiä syitä, miksi valkoihoisten on niin vaikea keskustella rasismista. Kirjassaan ”White Fragility: Why It’s So Hard for White People To Talk About Racism” DiAngelo kertoo, että rasismi ei rajoitu pelkästään pahoihin ihmisiin vaan on osa olemassaolevia rakenteita. Hänen mukaansa on erityisen tärkeää tuntea historiansa ja sen kautta ymmärtää ennen kaikkea oma tilanteensa. Tämä on ensimmäisiä asioita, jotka alkavat avaamaan ovia sille, että voimme alkaa kuulla mitä muut meille sanovat. ’White Fragility’ ei ole hänen mukaansa varsinaisesti heikkous, vaan nimenomaisesti defenssi, jolla etuoikeutetut pyrkivät pitämään kiinni saavutetuista eduistaan ja väistämään vaikealta tuntuvia ajatuksia siitä, että saattaisivat pelkästään etuoikeutettuina olla osa sitä koneistoa, joka ylläpitää rasismia ja rodullista syrjintää. Erinomainen video aiheesta, professorin itsensä kertomana löytyy Youtubesta.

Halusin laajentaa ajatusta hieman, koska minusta sama asia toistuu misogyniassa ja missä tahansa muussa syrjinnässä. Opetellaan kuuntelemaan muita ja tunnistamaan omia piilotettuja ja haitallisia paradigmoja. Niiden purkaminen on tosi vaikeaa ja kivuliasta, mutta välttämätöntä. Paradigmoista ja niiden purkamisesta kirjoittelinkin jo keväällä tässä päivityksessä.