Aihearkisto: Sarjakuva

Hyvää loppuvuotta 2018 ja kiitos kuluneesta vuodesta!

Julkaistu , kirjoittanut

Hello_Totz

Kiitos lukijoille kuluneesta vuodesta! Aktiivisena alkanut blogi kohtasi syksyn puolella hieman enemmän arkielämän kiireitä ja päivitystahti hidastui. Taustalla on myös ollut hitusen enemmän pidemmän sarjan valmistelua ja tosi monta hyvää päivitysaihetta syksyn aikana jäi tarttumatta ajankohtaisista asioista puhtaasti ajanpuutteen vuoksi.

Blogin ensimmäinen vuosi on ollut tosi mielenkiintoinen ja blogin pitäminen on ollut huippuantoisaa. Blogi antoi minulle matalan kynnyksen julkaisualustan tekemiselle ja mahdollisuuden harjoitella kuvittamisen prosessia ja tekniikkaa enemmän erillisten päivitysten osalta sen sijaan, että alkaisin heti tehdä pidempää ja isompaa kokonaisuutta. Olin myös iloisesti yllättynyt keväällä tulleesta valinnasta kuukauden sarjakuvablogiksi. Tämä kyllä tsemppasi isosti eteenpäin tekemisessä, vaikkei vaikutus suoraan päivitystahdissa näkynyt.

Tätä blogia pitäessä myös Totentanz-antologian muoto ja viitekehyksenä oleva fiktiivinen tulevaisuuden maailma on kirkastunut ja jäsentynyt paljon ja tarinaa vaihtoehtoisesta tulevaisuuden yhteiskunnasta ja hybriksen olemuksesta on muistiinpanomuodossa jo melko paljon. Tarkoituksena on edetä sen suhteen ensi vuonna, että visioistani pääsisivät nauttimaan myös lukijat.

Syksyn aikana kävin myös pitämässä paikallisella koululla kerran viikossa 5-9-luokkalaisille oppilaille koulupäivän jälkeen järjestettävää sarjakuvakerhoa, jossa lasten kanssa piirrettiin oma lyhyt sarjakuva ja tämä oli kokemuksena myös ihan mahtava. Kerho jatkuu jälleen helmikuussa ja siltä osin ruohonjuuritason sarjishommat pysyvät myös elossa. Tämän lisäksi tietysti meidän sarjisseuran puuhailut pitävät kalenterissa joka viikko sopivan määrän sarjistouhua.

Ensi vuonna blogiin päivittäminen jatkuu jälleen teeman mukaisesti lyhyemmillä Old-News-päivityksillä säännöllisen epäsäännöllisesti. Jos kaipaat tietoa milloin uusi päivitys on julkaistu, kannattaa seurailla myös blogin Facebook-sivua.

Kiitos vielä kaikille matkalla mukana olleille ja uusille tuttavuuksille ja nähdään taas ensi vuonna blogin äärellä ja sarjistapahtumissa!

Old News 11/2018 ”White Fragility”

Julkaistu , kirjoittanut

Totentanz 11

Syksy kääntyy taas pidemmän blogitauon jälkeen. Olen kesän aikana kerännyt hieman lisää materiaalia ja teroittanut työskentelymetodeja. Ennen kesää huomasin jo, että blogipäivityksistä alkaa kasvaa liian suuria järkäleitä ja niiden työstäminen ajatuksista lopulliseen versioon on tosi iso ja aikaa vievä prosessi. Pidin pienen tauon ihan tarkoituksella ottaen etäisyyttä, ettei blogin pitäminen muodostu liian suureksi tehtäväksi ja nyt syksyn aikana on tarkoitus taas jatkaa tämän parissa ja keventäen hieman sisällön määrässä per päivitys.

Halusin startata koneiston nyt uudelleen sillä asialla, joka kesän uutisia seuranneena nyt päällimmäisenä tuntuu olevan mielessä. Tällä hetkellä konservatiiviset äänenpainot ovat nousussa ja omaa ajattelua on avannut paljon, kun törmäsin termiin ’White fragility’

Termin kehitteli alun perin professori Robin DiAngelo kuvaamaan valkoihoisten yleisiä puolustusreaktioita, kun keskustellaan rasismista. Hänen mukaansa ’White Fragility’ on yksi perimmäisiä syitä, miksi valkoihoisten on niin vaikea keskustella rasismista. Kirjassaan ”White Fragility: Why It’s So Hard for White People To Talk About Racism” DiAngelo kertoo, että rasismi ei rajoitu pelkästään pahoihin ihmisiin vaan on osa olemassaolevia rakenteita. Hänen mukaansa on erityisen tärkeää tuntea historiansa ja sen kautta ymmärtää ennen kaikkea oma tilanteensa. Tämä on ensimmäisiä asioita, jotka alkavat avaamaan ovia sille, että voimme alkaa kuulla mitä muut meille sanovat. ’White Fragility’ ei ole hänen mukaansa varsinaisesti heikkous, vaan nimenomaisesti defenssi, jolla etuoikeutetut pyrkivät pitämään kiinni saavutetuista eduistaan ja väistämään vaikealta tuntuvia ajatuksia siitä, että saattaisivat pelkästään etuoikeutettuina olla osa sitä koneistoa, joka ylläpitää rasismia ja rodullista syrjintää. Erinomainen video aiheesta, professorin itsensä kertomana löytyy Youtubesta.

Halusin laajentaa ajatusta hieman, koska minusta sama asia toistuu misogyniassa ja missä tahansa muussa syrjinnässä. Opetellaan kuuntelemaan muita ja tunnistamaan omia piilotettuja ja haitallisia paradigmoja. Niiden purkaminen on tosi vaikeaa ja kivuliasta, mutta välttämätöntä. Paradigmoista ja niiden purkamisesta kirjoittelinkin jo keväällä tässä päivityksessä.

Old News 10/2018 ”Sophia”

Julkaistu , kirjoittanut

Blogpiece_10

Yksi Totentanzissa ja Cyberpunk-scifissä yleisesti esiintyvistä teemoista on pohdinta missä on leikkauspiste ihmisen ja koneen välillä. Rakennamme jatkuvasti yhä inhimillisempiä robotteja ja puhumme tekoälystä, koneoppimisesta ja ennakoivasta analytiikasta.

Toisaalla on Transhumanismi joka pyrkii taas ohittamaan ihmisen luonnollisen evoluution teknologian avulla ja ylittämään ne rajoitteet, jotka sitovat fysiologista ihmistä. Visioissa toistuu ajatus siitä, että kuolemisen tulisi perustua vapaaehtoisuuteen. Toisin sanoen ikuinen elämä.

Mikä siis määrittää sen pisteen, jossa kone on niin ajatteleva, että se ansaitsee kognitiivisen statuksensa takia perustason oikeuksia, jopa kansalaisuuden ja äänioikeuden? Entä missä vaiheessa ihminen on kadonnut niin kauas teknologiaan, että häntä ei enää voida pitää ihmisenä?

Hanson Robotics on valmistanut muutamia robotteja, joissa on hyödynnetty eri asteista tekoälyä. Näistä kaiketi tunnetuin on Sophia, joka oli vierailulla myös Suomessa järjestetyssä Cisco Connect -tapahtumassa tänä keväänä. Ei ole kuitenkaan vielä selvää, onko yksikään Hanson Roboticsin tekoälyroboteista vielä läpäissyt Turingin testiä. On kuitenkin jo todellisuutta, että Sophialle on myönnetty Saudi Arabian kansalaisuus.

Tämä aiheutti melkoisen kohun Saudi Arabiassa ja muualla maailmassa, koska joidenkin mielestä Sophialla on nyt enemmän oikeuksia kuin tavallisilla Saudi Arabialaisilla naisilla. Minusta tämä ajattelumalli pitää sisällään sen virheellisen premissin, että Sophia olisi nainen. Sophia on kasa johtoja ja mekaanisia komponentteja, jonka päälle on laitettu silikoninen naamari, peruukki ja meikkiä ja robotille on annettu naisellisia piirteitä ja naisen nimi.

Sophia on joidenkin kriitikoiden mielestä vähemmän tekoäly ja enemmän kauniisti rakennettu chatbotti, jossa on sen verran hienomotoriikkaa, että robotti pystyy jäljittelemään kasvon lihasten liikkeitä. Tämä on itsessään erillinen hieno teknologinen saavutus, mutta on vielä todistamatta onko kyseessä vielä aivan niin suuri läpimurto tekoälyn saralla, kuin Hanson Robotics väittää. Olisiko Sophia yhtä mielenkiintoinen, jos kasvojen tilalla olisikin leivänpaahdin?

Kuuntelin livenä sen Cisco Connectin alkuosuuden, jossa Cisco Connectin Suomen ja Baltian toimintojen toimitusjohtaja Mervi Airaksinen piti tapahtuman alkuun erittäin inspiroivan ja pirteän aloituspuheen matkastaan ja urapolustaan nykyiseen asemaansa. Puheen lopuksi hänelle esitettiin vielä kysymyksiä ja oletin kysymysten liittyvän hänen mielenkiintoiseen uraansa.

Ainoa kysymys liittyi seuraavaan puhujaan, Sophia -robottiin. Mistä syystä Sophia oli kutsuttu Helsinkiin? Olin suoraan sanottuna pöyristynyt. Mervin oma osuus ohitettiin täydellisesti ja räikeän törkeästi robottikuriositeetin takia. Kun katsoin muuten tarkemmin tapahtuman puhujakaartia niin tietty kaava alkaa näkyä. 11 puhujasta 1 oli nainen ja 1 naisen näköinen robotti. Loput olivat miehiä ja robotinkin tekijätiimi taitaa koostua pelkästään miehistä.

Meillä on vielä todella paljon tekemistä ihmisten välisen tasa-arvon saralla ilman, että otamme robotteja mukaan sotkemaan keskustelua. Ennen pitkää meidän on kuitenkin vastattava myös siihen kysymykseen, että kuinka tietoisuus ja vapaa tahto määritellään keinotekoisen ajattelun osalta. Ennen, kuin se kysymys on ajankohtainen olemme toivottavasti oppineet antamaan arvoa ihmisten saavutuksille riippumatta siitä mitä rotua, uskontokuntaa tai sukupuolta he edustavat.

PS. Yksi kiinnostavimmista Hanson Roboticsin projekteista on BINA48. Kannattaa käydä lukemassa myös siitä.

Old News 09/2018 ”Myrkyllinen hegemonia 2/2”

Julkaistu , kirjoittanut

Blogpiece_9

Edellisessä päivityksessäni alustin nyt tämän päivityksen koskevan nimenomaisesti myrkyllistä maskuliinisuutta. Aiheesta alkoi kertyä todella paljon tavaraa ja luettavaa, viittauksia ja lukusuosituksia olisi niin paljon, että minun on pakko rajata vain nyt osaan. Myös viikkokuva muutti osaltaan tästä syystä muotoaan ja se on nyt kolme kertaa korkeampi normaaliin verrattuna, että kerronta olisi helpompaa. Sen verran kuitenkin varoitan, että tässä päivityksessä käsittelemäni aiheet ovat oikeasti rankkoja ja myös tämän työstäminen päivitykseksi asti oli poikkeuksellisen raskasta.

Samalla syntyi myös tavallista pidempi katko päivityksessä. Tämä päivitys on siinä mielessä kolme päivitystä yhdessä. Pahoittelen odottaneille viivettä.

Myrkyllisestä maskuliinisuudesta puhuessa liitetään hyvin usein ominaisuuksiin taipumus läheis- ja seksuaaliseen väkivaltaan. Tämä näkyy nyt ihan tarkoituksella myös päivityksen kuva-aiheessa. Ehkä olennaisinta on kuitenkin mieltää myrkyllisiksi ne ominaisuudet, joista on haittaa yksilölle itselleen ja muulle yhteisölle. Eli sellaiset ominaisuudet, jotka ovat eniten tekemisissä hybriksen kanssa ja liittyvät vallan ja häpeän siirtämisestä yksilöltä toiselle alentamalla toista. Näistä ilmeisimpiä ovat alistaminen, manipulointi ja väkivalta.

Eräs esimerkki, jossa rakenteellisesti luodaan puitteet järjestelmälliselle koneistolle, joka tukee myrkyllistä maskuliinisuutta on terroristijärjestö ISISin harjoittama väkivalta. Se on inhimillisesti jotain niin sairasta, että jopa järjestön otteesta vapautetut Jesidi-yhteisön vankien tarinat saavat terapiaa antavat ammattilaiset hakeutumaan terapiaan.

Ongelman nimittäminen uskonnon, rodun, kulttuurin tai pahimmassa tapauksessa ihonvärin syyksi on lopulta vain rasistista ja ei pääse pintaa syvemmälle. Kyseessä on myrkyllisen maskuliinisuuden huipentuma, jossa kaikki on alistettu palvelemaan hybristä. Yksittäinen esimerkki länsimaalaisen toteuttamana on vaikkapa toimittaja Kim Wallin surma, jonka toteutti ja suunnitteli keksijänä tunnettu Peter Madsen. Asiasta kirjoitettu Wiredin artikkeli on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Artikkelista selviää, että Peter suunnitteli surman ja tapahtumaketjun etukäteen ja tapa, jolla Wall surmattiin oli erityisen raaka ja suunniteltu ja kohdistettu aivan erityisesti naista vastaan. (Artikkelista selviää ruumiinavausdetaileja, joita en näe tarpeelliseksi revitellä tähän.)

Telfordissa, Isossa Britanniassa on alettu käymään oikeutta pitkään kestäneessä hyväksikäyttöskandaalissa. Asiaa toi esille Sunday Mirror laajassa reportaasissaan, joka sai osakseen myös hieman kritiikkiä. Olennaisinta on kuitenkin se, että koko koneiston pyörittämiseen on tarvittu myös naisia ja viranomaiset eivät ole millään tavalla tarpeeksi hoitaneet tehtäviään. Aivan kuin kokonaisen 155.000 asukkaan kaupungin kulttuuri olisi rakentunut asian pimittämiselle ja myrkyllisen maskuliinisuuden uhrialttariksi.

Siitä päästään sujuvasti edellisessä päivityksessä lupaamaani clickbaittiin, että pohdin myös myrkyllisen feminiinisyyden olemusta. Se on täysin sama kuin myrkyllisellä maskuliinisuudella. Henkilöt hakevat hyväksynnän omalle olemassaololleen ja toimilleen sitten määritetyn hierarkian sisällä. Kaikki toimet ovat kuitenkin sellaisia, että pohjatasolla ne toimivat alistettuna hybrikselle teki niitä mies, nainen tai muunsukupuolinen. Patriarkaattisen yhteiskunnan vuoksi suurin valta on miehillä ja siksi nykyisellään suurin osa näistä ringeistä on sementoitu pönkittämään miehistä valtaa ja maskuliinisuutta.

Yhteisölle on kuitenkin aivan yhtä haitallista teki näitä rikoksia kuka hyvänsä. Törmäsin myös mielenkiintoiseen ajatukseen toisenlaisesta vallankäytöstä parisuhteessa. Twitterissä leviävän hastagin, #maybeshedoesnthityou takaa löytää toisenlaisia tarinoita siitä, miten valtaa voidaan käyttää parisuhteessa myrkyllisesti myös naisten toimesta ja erityisesti sitä, ettei kaikki väkivalta ole fyysistä.

Ja loppuun vielä yksi tarkennus: tämä ei ole kilpailu siitä, kumpi sukupuoli on enemmän toksinen. Sukupuoli ei ole lopulta relevantti tekijä, kun asiaa tarkastellaan hybriksen näkökulmasta ja yhteisön asiana. Niin pitkään ongelma on kuitenkin enemmän maskuliininen, kun yhteiskunta muodostuu patriarkaatiksi. Jos eläisimme samojen ongelmien kanssa matriarkaalisessa yhteiskunnassa olisi ongelma feminiininen. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa meille jäisi jäljelle vain hybris ja rikkeet yhteisöä tai toista yksilöä vastaan.

Old News 08/2018 ”Myrkyllinen hegemonia 1/2”

Julkaistu , kirjoittanut

Blogpiece_8

Tästä päivityksestä olikin kasvamassa suunniteltua isompi järkäle, joten totesin paremmaksi pilkkoa kokonaisuuden kahteen osaan.

Aihe on sen verran olennainen koko tämän blogin, sekä muotoilun alla olevan hybrisetiikan osalta, että senkin takia sen palastelu on ihan perusteltua.

Edellisessä päivityksessäni käsittelin sukupuolen kokemuksen eri tahoja. Maskuliinisuutta, feminiinisyyttä ja androgyynisyyyttä. Mikään näistä ei suoraan kuitenkaan saa hybristä kiinnittymään itseensä samalla tavalla kuin nykyisessä länsimaisessa kulttuurissamme vallitseva hegemoninen maskuliinisuus ja erityisesti myrkyllinen maskuliinisuus. Koska aihe on myös todella olennainen pala Totentanzin koko tarinaa ja syntyhistoriaa, voi käsitteisiin tutustua paremmin vaikka Wikipedian kautta. (Linkki on englanninkielinen, suomenkielistä vastinetta ei ollut vielä kukaan Wikiin asti kirjaillut.)

Viitatessani nyt hegemoniseen maskuliinisuuteen käytän enemmän nyt Terry Kupersin suppeaa määritelmää sen osalta, että hegemoninen maskuliinisuus on se viitekehys, joka määrittelee ”tosimiehen” ominaisuudet länsimaissa. Näitä ovat nykyisin (R.W Connellin mukaan) mm. vahva kilpailuvietti, kyvyttömyys ilmaista muita tunteita kuin vihaa, haluttomuus ilmaista riippuvuutta tai heikkoutta, naisten halventaminen ja pitäminen esineinä tai alempiarvoisina, sekä homo-, trans- ja tiesmikäfobia. Teen erotuksen sen takia, (verrattuna R.W.Connellin määritelmään) että minusta hegemoninen maskuliinisuus on kokoelma ominaisuuksia, jotka muuttuvat sitten vallitsevan kulttuurin mukaan, sen sijaan että edustaisivat aina samoja ominaisuuksia. Niiden on kuitenkin oltava niitä ominaisuuksia, jotka takaavat maskuliinisille suurimman vallan, paremmat palkat ja yleisesti ottaen helpomman tien Onnelaan.

Tällä hetkellä hegemonia tuntuu olevan murroksessa sen osalta, mitkä ovat maskuliinisuuden tavoitelluimpia attribuutteja. Eli niitä ominaisuuksia, joiden avulla maskuliiniset henkilöt pystyvät saavuttamaan eniten valtaa ja arvostusta. Uskonkin, että Metoo-kampanjan suurin vaikutus tulee olemaan hegemonisen maskuliinisuuden muuttuminen. Pohjoismaissa muutos on varmasti ollut jo pidemmällä ennen Metoo-kampanjaa ja tämä osaltaan on näkynyt ulostuloina miehisen identiteetin katoamisesta ja pelkona siitä, että kaiken taustalla onkin jokin lukuisista feministien salaliitoista.

Loppuun vielä lyhykäinen päivitys tapahtumista Tampere kupliissa, josta nyt on vierähtänyt tätä kirjoittaessa aikaa toista viikkoa. Olin suurimman osan ajasta suunnitellusti myyntipöydän takana ja paikalla oli kyllä valtava määrä ihmisiä cosplay-tapahtuman vuoksi. Tämä tarkoitti myös sitä, että ihan kaikilla ei ollut ns. ostohousut jalassa vaikka pöydän reunusta kävikin moni kiinnostunut hieromassa. Silti jäi kokonaisuudesta oikein hyvä mieli ja ottaen huomioon paljonko siellä oli Tampere-talolla väkeä, niin järjestelyt sujuivat tosi mallikkaasti. Toivottavasti sinä olet yksi niistä uusista lukijoista, joka löytää tämän blogin nyt tarrasta löytyvän osoitteen avulla. Tervetuloa!

Tapasin taas lisää mielenkiintoisia tyyppejä kotimaisesta sarjakuvakentästä ja juuri ennen lähtöä Tampereelle sain tiedon, että tämä blogini pääsee kuukauden blogiksi sarjakuvablogit.com etusivulle. Yay!

Seuraavassa päivityksessä julkaisen sitten toisen osan tätä samaa kokonaisuutta, jossa avaan hieman myrkyllisen maskuliinisuuden aiheuttamaa tuhoa ja pohdin, että mitä se sellainen myrkyllinen feminiinisyys voisi sitten olla.

Old News 07/2018 ”Ei-binäärinen”

Julkaistu , kirjoittanut

Blogpiece_7

Tällä viikolla on vietetty naistenviikkoa, sekä naistenpäivää. Amnestyn Suomen osasto ja Ensi- ja turvakotien liitto on järjestänyt kampanjan jonka kautta voi allekirjoittaa vetoomuksen naisten aseman parantamiseksi Suomessa, sekä tehdä lahjoituksen toimintaan. Jos et ole vielä ehtinyt tehdä kumpaakaan, niin vielä varmasti ehtii mukaan.

Viikon aikana on saanut lukea myös hämmentäviä kannanottoja ihmisiltä, jotka tuntuvat olevan kovin hukassa oman sukupuoli-identiteettinsä kanssa. Laura Huhtasaari irtisanoitui feminismistä löydettyään pimppikirjan työpöydältään. Myös miesasiaa ajavat tahot ovat tällä viikolla aktivoituneet muistuttamaan, että myös miehillä on joskus paha olla ja etteivät kaikki miehet kuulu pahan patriarkaattiin.

Huhtasaari tuntuu unohtavan, että naisten asiaa ajaneet feministit ennen häntä ovat mahdollistaneet toiminnallaan hänelle nykyisen eduskuntapaikkansa ja patriarkaatista irtisanoutuvat miehet – minä mukaanlukien – emme koskaan pysty täysin näkemään kaikkia niitä etuja, joita nykyjärjestelmä meille mahdollistaa.

Lopulta kuitenkin asia mies- ja naisnäkökulmasta on tuomittu kiertämään kehää, koska sukupuoli ei ole binäärinen ja se mitä miellämme sukupuoleksi on monesti sosiaalinen konstruktio. Se feminismi, jota Huhtasaari tuntuu eniten pelkäävän on ilmeisesti juuri sitä, joka on ottamassa niitä tärkeitä askelia tämän asian tuomisessa yleiseen ymmärrykseen. Simone de Beauvoirin kirja ”Toinen sukupuoli” on käsitellyt asiaa jo viime vuosisadan puolivälissä.

Jos mennään vielä tuosta taaksepäin niin jo Platon kirjoitti Pidot-dialogissaan Aristofaneen puhuvan kolmesta sukupuolesta: miehestä, naisesta ja androgyynistä. Tuon tekstin julkaisu kun ajoittuu n. 350 vuotta eaa. niin ei voida puhua mistään uudesta ilmiöstä, jossa sukupuolia aletaan keksiä uudelleen. Ehkä olemme feminismin ja naistutkimuksen ansiosta murtautumassa ulos sieltä patriarkaalisesta maailmasta, jossa olemme eläneet pimeää keskiaikaa. Valo ei kuitenkaan paista vielä sillä asemalla, jossa naisille on varmistettu yhtäläiset oikeudet vaan sen jälkeen matkan on jatkuttava niin pitkään, että myös muunsukupuoliset ovat samassa junassa.

Isoin ongelma tuntuu syntyvän siitä, että meillä on tarve lokeroida ja määritellä sukupuoli ja kokemus siitä. Erityisen raskaasti tämä tuntuu cis-sukupuolisten käymässä keskustelussa. Välittyy ajatus siitä, että heiltä ollaan riistämässä oikeus olla miehiä ja naisia haluamillaan tavoilla. Toisin sanoen he haluavat määrittää oikeat tavat ilmaista itseään miehenä tai naisena ja myös muiden tulee ilmaista itseään näiden määritteiden kautta.

Jos sukupuolesta otetaan pois sosiaaliset konstruktiot ja olettamat siitä, miten miesten ja naisten kuuluisi käyttäytyä ja toimia, alamme päästä huomattavasti lähemmäksi sitä todellista tasa-arvoa, jossa myös ei-binääriset sukupuolet saavat olla omia itsejään. Tämä on lopulta meidän kaikkien etu, koska vapaudumme olemaan ainoastaan inhimillisiä toisiamme kohtaan. Meillä on silti vapaus tuntea itsemme feminiinisiksi, maskuliinisiksi tai androgyyneiksi juuri meille merkityksellisellä tavalla – kunhan emme toteuta itseämme hybriksen kautta, alentaen samalla jotain toista.

Old News 06/2018 ”Ouroboros”

Julkaistu , kirjoittanut

Blogpiece_6

Ouroboros on symboli, jolla on kuvattu elämän syklisyyttä, ikuisuutta ja asioiden jatkuvaa toistumista: loppua seuraa aina uusi alku. Häntäänsä syövä käärme.

Symboliin liittyy osaltaan toivoa siitä, että lopulta kaikki aina korjaantuu, mutta myös fatalistista ajattelua ettei sykli ole lopulta meidän omissa käsissämme tai hallittavissamme.

Suomessa muistelemme tänä vuonna sata vuotta sitten sodittua veristä sisällissotaa. Tämä on minusta erittäin hyvä asia, koska vain ottamalla asioista selvää ja varmistamalla, ettei sama pääse toistumaan voimme todellisuudessa alkaa murtamaan tuota sykliä. Noin sata vuotta tuntuu olevan sen muistin pituus, joka ihmisellä kestää unohtaa yhden sukupolven kokemat traumat.

Suomessa on keskitytty käsittelemään paljon viimeisintä kahta sotaamme, josta vielä ei ole sataa vuotta mennyt ja oma kansallinen identiteemme on rakennettu niihin turhankin korostetusti. 1918 käydyn sisällissodan käsittelyllä nyt on hyvä paikkansa myös siksi, että heräisimme huomaamaan minkälaisia rakenteita olemme parhaillaan virittelemässä mm. soteuudistuksen ja aktiivimallin kautta. Mikään ei radikalisoi paremmin, kuin tunne merkityksettömyydestä ja näköalattomuus vaihtoehdoistaan. Mikään ei aseta ihmisiä paremmin toisiaan vastaan, kuin ihmisryhmien leimaaminen rodun, uskonnon, sosioekonomisen aseman tai jonkun muun löyhän nimittäjän avulla.

Lisää mielenkiintoisia artikkeleita voi lukea vaikka kuinka sukkulamadoilla on tutkittu epigeneettisten muistojen siirtyvän jopa 14 sukupolven päähän. Samoin ihmisillä on tutkittu holokaustin uhrien traumojen periytymistä. Tuon artikkelin lisäksi on kuitenkin luettava myös sen kritiikki niin saa paremman kuvan kokonaisuudesta ja siitä kuinka vähän lopulta vielä asiasta tiedämme.

Sarjakuvassani nimikkokyborgi Totentanzin alkuhetki on se tilanne, jossa hänet ostanut teknikko päättää viimein murtaa Ouroboros-loopin. Tästä hetkestä eteenpäin kyborgilla on pääsy myös aiempiin muistoihinsa ja se mitä siitä seuraa selviää aikanaan sarjakuva-albumissa. Halusin nyt viikkokuvalla tuoda tarinaa takaisin hieman lähemmäksi itse päähahmoja ja heidän maailmaansa.

Olemme saaneet nauttia poikkeuksellisesta rauhan ajasta. Siksi nyt on velvollisuutemme miettiä miten Ouroboros saadaan murrettua ennen kuin sykli uusiutuu. Seuraava mahdollisuus voi tulla vasta sadan vuoden kuluttua ja ihmiskunnalla ei välttämättä ole niin paljoa aikaa tuhlattavaksi. Sama ongelma on toki ratkaistava jokaisessa maassa erikseen. Fatalismissakin kuuluu hybriksen ääni: ”Miksi me tekisimme mitään täällä Suomessa, kun väkilukumme vastaa 0,072% maailman väkiluvusta?”

Yhdysvalloissa opiskelijat ovat ottamassa omaa Ouroborostaan haltuun ja järjestämässä ulosmarssia maaliskuun 20. päivänä vastalauseena maansa päättömille aselaeille, jotka tekevät oppilaitoksista toistuvasti teurastamoita. 2012 Sandy Hookin ammuskelun jälkeen kuului jo useasta suusta: ”Ei koskaan enää!” Tämä laskuri on pitänyt lukua kuinka monta kouluammuskelua yhdysvalloissa on ollut tuon hetken jälkeen. Tätä kirjoittassa laskuri on lukemassa 1607.

Tuhat kuusisataaseitsemän. Tuhat kuusisataaseitsemän joukkoampumista yhden valtion oppilaitoksissa joulukuun 2012 jälkeen. Tuhat kuusisataaseitsemän kertaa muistuttamassa siitä, että Ouroboroksen voi aina myös katkaista. Toivottavasti opiskelijat marssivat kouluistaan ulos 20. maaliskuuta, eivätkä palaa, ennen kuin aselait ovat tiukentuneet.

Tässä kolmen viikon sarjassa olen käsitellyt nyt pahuutta ja suhtautumistamme siihen. Paradigmoja, ajattelumalleja joita emme henno haastaa tai ottaa selvää toisten vaikuttimista ja tämä viimeisin käsittelee nyt Ouroborosta ja fatalismia. Toivottavasti sain sinut ajattelemaan syvemmin, kuin mitä olisit tehnyt ilman tätä blogia. Pidän julkaisusta taas viikon tauon, luen jotain, luonnostelen ja kerään aiheita seuraavaan kolmen viikon sarjaan.

Old News 05/2018 ”Paradigmat”

Julkaistu , kirjoittanut

Blogpiece_5

”Tiedän vain sen, etten tiedä” Tätä lausetta on laitettu Sokrateen suuhun hänen puolustuspuheenvuoroissaan ja siitä on muutama eri muoto. Olennaisinta on kuitenkin sen ytimessä oleva avoimuus uudelle tiedolle.

Tällä ohjeella olen huomannut parhaaksi lähestyä keskusteluja, jotka voisivat ravistella omaani tai toisen ajattelumallia maailmasta, kaikkeudesta ja mistä tahansa. Se toimii ohjenuorana, kun yritän ymmärtää toista tai välttää saarnamiehen manttelia jos näkemykseni eroaa.

Meillä on silti tarve rakentaa maailmankatsomuksemme kokemustemme ja oppimamme kautta paradigmojen varaan. Sellaisten ydintotuuksien, joihin emme mielellämme koske. Niitä joko puolustetaan suu vaahdossa raivoten tai ne pidetään niin visusti lukittuina salaisuuksina, että jos joku niitä vahingossa lähestyy ne verhotaan huumorin ja vitsien savuverhoon. ”Se oli vain tsoukki!”

Lisäksi monelle omat paradigmat saattavat todella olla niin salaisia, että niiden vaikuttimia omaan toimintaan ei edes itse ymmärretä.

Moraalirelativismi on sitä, että ajatellaan jokaisen ajattelumallin olevan itsessään yhtä arvokas. Kuitenkin unohdamme helposti, että samalla kun vaivattomasti kellumme kukin omien paradigmojemme varassa vältellen kohteliaasti muita kellujia ja yhteentörmäyksiä niin pinnan alla on aina odottamassa muita, jotka eivät jaa arvopohjaamme millään lailla.

Suosiolliset olosuhteet, poliitikkojen käyttämä retoriikka, korruptio, puutteellinen lainsäädäntö. Mm. nämä muodostavat tilanteita, joissa kellujat saattavat huomata, että vesi onkin muuttunut nopeasti sameammaksi ja siellä uiskentelee aivan uudenlaisia kaloja.

Liukuhihnapäätöksiä tekevä Migri, Yhdysvaltojen Immigration and Customs Enforcement, ICE ( linkistä aukeaa raportti ICE:n toimesta säilöönotettujen maahanmuuttajien kuolemista ja niiden salailusta ) ja vanha kunnon Gestapo. Paralleelit näiden välillä ovat aika hätkähdyttäviä, kun mietitään minkälaisia ihmisiä jokainen on toimintaansa tarvinnut. Moni ei ole kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, ennen kuin koputus on kuulunut omalta ovelta.

Uskallatko haastaa omat paradigmasi? Hybris on se ääni, joka sanoo, että ”kyllä minä tiedän”

Old News 04/2018 ”Pahuudesta”

Julkaistu , kirjoittanut

Blogpiece_4

Meillä on suuri tarve leimata pahat teot ja nostaa pahuus tikun nokkaan kun viimein havaitsemme sitä keskuudessamme.

Keskitysleirit, Josef Fritzl, 9/11 tapahtumat. Noitavainot, jalkapuut, giljotiinit. Jokela, Ut∅ya, Sandy Hook, Abu Ghraib. Median kautta meille vyöryy yhä uusia tarinoita yksittäisten ihmisten ja ihmisryhmien kyvystä pahuuteen ja julmuuteen. Erittelemme hirmutekoja ja sarjamurhaajista tehdään kokonaisia dokumenttisarjoja.

Kuinka se minun naapurini? Sehän oli ihan tavallisen oloinen. Tuo ihminen on todellinen hirviö! Minä noudatin vain lakia ja ohjeita!

Sosiaalipsykologit tekevät kokeita joissa havaitaan samoja asioita: jokainen meistä on kykenevä pahoihin tekoihin, kun olosuhteet ovat oikeat. Stanfordin vankilatestin tekijä, Philip Zimbardo antaa ilmiölle nimen ”The Lucifer effect”

Kuitenkin kun asiaa lähdetään tarkastelemaan, on pahuuden aina mahdollistanut otollinen ympäristö ja olot. Välinpitämätön tai hiljaiseksi peloiteltu muu väestö. Suojattu ympäristö joka on tarjonnut puitteet teoille tai sokea usko auktoriteettiin. Tai pahimmassa tapauksessa valta yhdistettynä liian laiskaan tapaan ajatella ja kaikkiin edellisiin, kuten ”juutalalaiskysymyksen lopuillisen ratkaisun” arkkitehti Adolf Eichmanniin, joka oikeudenkäynnissään kertoi vain noudattaneensa Immanuel Kantin velvollisuusperiaatetta ja olleensa kuuliainen laeille ja säännöille.

”Jos et sinä tee, joku muu kyllä tekee.”
”Katso mitä olet jo tehnyt, nyt et voi enää kääntyä takaisin.”
Tällä logiikalla natsit, mafia ja huumediilerit ovat houkutelleet tavallisia kansalaisia toimintaansa aina jos ei ideologia ole muuten miellyttänyt jo ennestään. Pikkuhiljaa.

Pahuus on kalteva pinta, jossa ensimmäinen loiva askel alaspäin on hybrikselle antautuminen. Lupa ajatella toisesta vähemmän kuin olisi tarpeen. Itselle kerrottu valhe, että toiminnalle on joku suurempi oikeutus. Jokainen askel on kuitenkin tietoinen valinta ja milloin vain on mahdollista ottaa askel toiseen suuntaan. Monesti jos ei muu yhteistö pääse tähän väliin, ollaan liukasteltu jo aika pitkälle pintaa pitkin alaspäin ja lopputulos on se, jota nimitämme pahuudeksi.

Meillä on tarve leimata pahat teot, jotta emme huomaisi olevamme osasyyllisiä kun annamme jonkun liukua liian alas niin pitkälle, että hän rikkoo yhteisöä vastaan. Oikeudenkäynti on useimmiten se lopullinen tragedia joka tarjoaa muulle yhteisölle tarvitsemansa katarsiksen, puhdistumisen.

Yhdysvalloissa on parhaillaan muodikasta esittää profiilikuvissaan tai meeminä ”I did not vote for Trump” kun aiheellisempaa olisi astua rohkeasti esiin, ottaa vastuu ja ilmoittaa: ”I did not vote”

Old News 03/2018 ”Mädät rakenteet”

Julkaistu , kirjoittanut

Blogpiece_3

The Guardian julkaisi menneellä viikolla reportaasin, jonka mukaan YK:n sisällä on rakentuneena mitavat koneistot järjestelmälliselle seksuaaliselle häirinnälle ja sen peittelylle.

Tämä on aika surullinen uutinen organisaatiosta, joka perustettiin toisen maailmansodan jälkeen nimenomaan pitämään huolta ihmisoikeuksista ja ajamaan tasa-arvon ja yhdenmukaisuuden asiaa. Ihan siinä määrin, että ihmisoikeudet on yleismaailmallisesti määritetty YK:n toimesta ja samoin myös 1979 tehty ”kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus” (jonka Suomi ratifioi heti perään elokuuussa 1986) on YK:n käsialaa.

YK on jo saanut kritiikkiä osakseen tehottomuudesta aiemminkin ja tällaisten syytösten luulisi reilussa kymmenessä vuodessa johtavan jonkinlaiseen itsesäätelyyn. Nyt The Guardianin jutussa kuitenkin tuntuu käyvän ilmi, että organisation sisällä asiasta ollaan piittaamattomia. Miten näin kaukana voidaan olla omista asetuksistaan organisaatiossa, joka määrittää pohjan monien valtioiden lainsäädännölle?

Hyvien uutisten saralla sen sijaan Yhdysvalloissa käytiin viimein oikeutta liikuntalääkäri Lawrence G. Nassaria vastaan, jota syytettiin useiden naispuolisten voimistelijoiden hyvåksikäytöstä urallaan. Uhreja oli ehtinyt kertyä yli 150, jotka tapahtumahetkillä ovat olleet nuoria tai lapsia.

Oikeudenkäyntiä johtanut tuomari Rosemarie Aquilina antoi uhreille poikkeuksellisen paljon tilaa puhua ja rohkaisi kaltoinkohdeltuja astumaan kokemuksiensa kanssa esiin. Mahdollisuus puhua kokemuksistaan kaikkien vaiettujen vuosien jälkeen ja se, että näkee samassa oikeussalissa muut uhrit ja kuulee heidän kokemuksensa on varmasti ollut monelle uhrille eräänlainen katarsis. Ainakin toivon sen tuoneen helpotusta ja lisäksi tieto, että Nassarin saama tuomio pitää hänet kaltereiden takana loppuelämänsä ajan. Tuomio tuli lopulta seitsemästä hyväksikäytöstä, joihin Nassar myönsi syyllisyytensä.

Hollywoodissa myös asiat etenee, Wonder Woman 2 elokuvan kuvauksissa tullaan soveltamaan ensimmäisen kerran tiukentuneita seksuaalisen häirinnän ohjesääntöjä, joita alettiin puuhata Harvey Weinsteinin törkyjen pulpahdettua pintaan.

Lisäksi vielä tapahtui Women’s March 2018 joka oli väkimäärältään ehkä isompi kuin mikään yhden päivän mielenilmaus koskaan.

Blogin Old News viikkokuva on nyt suunnitellusti luovalla tauolla seuraavan viikon ja uusi päivitys on kahden viikon kuluttua. Jos tässä kolmen viikon aikana käsittelin jotain sinulle tärkeää asiaa tai sinulle herää ajatuksia, niin jaathan linkin uutisvirtaasi ja keskustelet lähipiirisi kanssa lukemastasi.