Tällä viikolla olen pohtinut aika paljon erään holokaustista selvinneen kirjailijan, Elie Wieselin sanoja:
“I swore never to be silent whenever and wherever human beings endure suffering and humiliation. We must take sides. Neutrality helps the oppressor, never the victim. Silence encourages the tormentor, never the tormented.”

Samaan aikaan kuitenkin, kun #metoo kampanja saa lisää tuulta alleen alkaa kampanjalle löytyä myös vastaääniä.

Tämä tuntuu hulluimmalta siksi, että tilanteessa pitäisi olla mahdollista vetää selkeä raja, jonka toisella puolella ovat ahdisteluun syyllistyvät ja siitä piittaamattomat ja toisella puolella sen vastustajat ja uhrit. Syytösten tulisi kulkea vain tuon rajan ylitse, ei johtaa kiistelyyn siitä kenen kokemus on todellisempi ja kuinka ahdistelukokemus voidaan toisen puolesta määritellä.

Syy miksi raja on mahdollisimman nopeasti vedettävä tulee aika hyvin esiin Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon erinomaisessa ”Vihan ja inhon internet” -teoksessa. Jokainen ahdistelija, nettitrolli ym. misogyyni siirtää toiminnallaan rajaa joka tapauksessa kaventaen toisten oikeutta olla ja toimia. Jokainen hiljainen ohitus, jossa tilanteeseen ei puututa ja sitä ei tuomita on luovuttamista: tila on silloin menetetty ja valtaus voi jatkua.

Siksi minusta on olennaisen tärkeää, että ihan kaikki – myös valkoihoiset cismiehet – osallistuvat tähän samaan keskusteluun. Haastan tulevalla viikolla itseni ja muut vetämään rajan treenisalin pukuhuonekeskustelussa tai saunan lauteilla tai vaikka työpaikan kahvipöydässä ja sanomaan ääneen vastalauseensa asiallisesti jos joku seurueesta yrittää hivuttaa rajaa minkä tahansa ihmisryhmän kustannuksella.

Ideaalimaailmassa olemme kaikki samalla puolella. Pelko on, että sinne on kuitenkin vielä matkaa ja unelma uhkaa karata vielä kauemmaksi.