Tämä päivitys on osaltaan edellisen teeman jatkamista: kestävän kulutuksen laajentamista yksilön valinnoista poliittiseen päätöksentekoon. Kowloonit ovat Totentanzin maailmassa hallittujen kaupunkiyhteisöjen ympärille rakentuvia, tiiviisti rakennettuja asumusryppäitä, jotka muodostavat täysin vastakohtaisen asuintilan tarkoin säänneltyyn kaupunkiasumiseen verrattuna. Kowloonien esikuvana olen käyttänyt Hongkongin Kowloonissa sijainnutta Walled Cityä ja tuosta kaupunginosasta tulee myös suoraan alueiden nimitys.

Reaalilmaailmassa eduskuntavaaleista on selvitty ja nyt maahamme aletaan hallitustunnustelijan toimesta rakentamaan sellaista hallitusta, joka määrittäisi seuraavan neljän vuoden ajaksi politiikan suuntaa. Neuvotteluista tulee varmastikin haastavat, koska yhdelläkään puolueella ei ole suoraa mandaattia kansalta tietynlaisen politiikan ajamiseen vaan suurimpienkin puolueiden kannatusluvut jäivät alle kahdenkymmenen prosentin.

Vaaleja väritti keskustelu taloudesta, maahanmuutosta ja ilmastoasiasta, kuten olettaa saattaakin. Toisten mielestä nämä ovat jotenkin erillisiä kysymyksiä. Minusta maahanmuuttoa ja taloutta koskevat kysymykset ovat alisteisia ympäristökysymykselle: hallitsemalla ilmastonmuutosta hallitsemme myös maahanmuuttoa ja taloutta. Jos ilmastoasiaa ei voida ajoissa ratkaista, maahanmuuttoon ja talouteen liittyvät ongelmat eskaloituvat eivätkä ole enää lopulta hallinnassamme.

Yksi yleisimmistä kommenteista mitä ilmastoasiaan kriittisesti suhtautuvilta kuulin, oli viittaus siihen ettei pieni maa voi tehdä mitään merkityksellistä ja ensin tulisi saada Kiinan asiat kuntoon. Me kun emme voi vaaleissa Kiinan asioita edistää, niin ajattelin koota tähän päivitykseen muutamia niistä ajatusleikeistä, joilla päädyin Kiina-väitettä purkamaan:

1) Voidaanko ongelma ratkaista pilkkomalla Kiina ja muu maailma 5,5 miljoonan asukkaan maakuntiin. Silloin jokainen on niin pieni, ettei niiden toimilla ole vaikutusta ja ilmasto pelastuu itsestään?

2) Ei kannata ainakaan kasvokkain mennä sanomaan kiinalaisille, että toivoo heidänkin tekevän osansa. Kiinassa oli 35 vuotta voimassa yhden lapsen politiikka, jonka aikana lukemattomia ei-toivottuja tyttölapsia murhattiin, jotta vanhemmille syntyisi poikalapsi, koska kiinalaisajattelun mukaisesti suku jatkuu vain pojan kautta. (lue myös tämän kritiikki kohta)

3) Kiina tuottaa jo tällä hetkellä megawatteina mittattuna eniten energiaa uusiutuvilla keinoilla. Samoin Kiina investoi siihen jatkuvasti valtavia summia, eniten maailmassa tällä hetkellä. (100 miljardia US$ vuonna 2018, seuraavaksi eniten investoi USA, 64 miljardia.)

Tarkempia lähteitä viimeiselle pähkinälle voi vilkuilla vaikka täältä ja täältä

Kiinan yhden lapsen politiikka ei varsinaisesti tähdännyt ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, eikä se varsinaisesti sitä edesauttanut. Se johti tilanteeseen, jossa keskiluokkaan nousí enemmän ihmisiä ja kulutus lisääntyi ja tämä lopulta nosti myös päästöjä. Asiasta on tehty tutkimus jossa viitataan juuri tähän samaan. Vaikka yhden lapsen politiikalla pystyttiinkin rajoittamaan väestönkasvua, eivät Kiinan päästömäärät kuitenkaan vähentyneet. Tuo tutkimus on vuodelta 2009 ja siihen kerätty dataa vuosilta 1978-2006, joten tuoreempaa lähdettä kaipaavat voivat tutustua vaikka tähän erinomaiseen sivustoon joka seuraa ja päivittää tilannetta eri maiden osalta. Suomea ei listattujen maiden osalta löydy, mutta perustelen vielä loppuun miksi meidän teoillamme on merkitystä.

Kuten Kiinan yhden lapsen politiikan vaikutukset osoittavat, väestömäärän rajoittamisella ei ole niin suurta merkitystä, jos entistä useampi kuluttaa enemmän. Näyttää siltä, että talouskasvulla on suora yhteys lisääntyviin päästöihin. Vuoden 2001 jälkeen Kiinan hiilidioksidipäästöt ovat loikanneet ihan omalle tasolleen teollistumisen ja talouskasvun seurauksena. Nykyisellään Aasian ja Tyynenmeren alue vastaa noin puolta koko maailman hiilidioksidipäästöistä. Silti kumulatiivisesti, Yhdysvallat on tupruttanyt valtioista kaikista eniten hiilidioksidipäästöjä ilmakehään.

(Hiilidioksidipäästöjen kehitys 1965-2017, yllä linkki Robert Rapierin alkuperäiseen artikkeliin, josta kuva linkattu.)

Näiden numeroiden valossa, mitä pieni Suomen kaltainen maa sitten voi tehdä? Meidän on aloitettava muuttamalla suhtautumistamme kuluttamiseen. Kuten edellisessä päivityksessä viittasin omaan ylikulutuspäiväämme; johtuu maapallon nykyinen tilanne paljolti länsimaisesta utopiasta loputtomasta talouskasvusta ja vallitsevasta kulutusihanteesta. Kehittyvien ja teollistuvien maiden kansalaiset haluavat luonnollisesti täysin samoja asioita kuin mekin. Nyt on vaan nähtävä se todellisuus, että kehittyneemmillä länsimailla on (ihan kirjaimellisesti kehittyvien maiden kustannuksella) ollut käynnissä sen kaltaiset kulutusjuhlat, että kaikki kakut ja muut herkut on jo syöty ennen kuin kaikki vieraat (lue: muut maapallon asukkaat) ovat päässeet juhliin asti.

Meidän tapa vaikuttaa on muuttaa kulutusihannetta kestävämpään suuntaan. Yksilöllisin valinnoin ja lainsäädännön kautta. Silti meidän ei ole syytä alkaa kisailemaan keskenämme siitä kuinka yksilötasolla olemme holier-than-thou vaan tekemällä arjessa pieniäkin tietoisia valintoja ja huolehtimalla, että isossa kuvassa ne, jotka tässä nykyjärjestelmässä meitä päätöksenteossa edustavat ovat edes auttavasti tilanteen tasalla ja ottavat ilmastohuolen tosissaan. Koska samat henkilöt ovat sitten neuvottelemassa ulkoministereinä, päättämässä valtion budjetista, verotuksesta ja reagoimassa muuttuvaan maailmantilanteeseen.

PS. Pohdin myös ajatusketjua, että mikä on lista maista, joiden pitää toimia ennen kuin Suomessa voidaan tehdä jotain. Olen aika varma, että aina löytyy ihmisiä, joiden mielestä myös sentinelien pitäisi tehdä enemmän ennen, kuin he ovat valmiita muuttamaan omaehtoisesti toimintaansa.