Old News 08/2018 ”Myrkyllinen hegemonia 1/2”

Blogpiece_8

Tästä päivityksestä olikin kasvamassa suunniteltua isompi järkäle, joten totesin paremmaksi pilkkoa kokonaisuuden kahteen osaan.

Aihe on sen verran olennainen koko tämän blogin, sekä muotoilun alla olevan hybrisetiikan osalta, että senkin takia sen palastelu on ihan perusteltua.

Edellisessä päivityksessäni käsittelin sukupuolen kokemuksen eri tahoja. Maskuliinisuutta, feminiinisyyttä ja androgyynisyyyttä. Mikään näistä ei suoraan kuitenkaan saa hybristä kiinnittymään itseensä samalla tavalla kuin nykyisessä länsimaisessa kulttuurissamme vallitseva hegemoninen maskuliinisuus ja erityisesti myrkyllinen maskuliinisuus. Koska aihe on myös todella olennainen pala Totentanzin koko tarinaa ja syntyhistoriaa, voi käsitteisiin tutustua paremmin vaikka Wikipedian kautta. (Linkki on englanninkielinen, suomenkielistä vastinetta ei ollut vielä kukaan Wikiin asti kirjaillut.)

Viitatessani nyt hegemoniseen maskuliinisuuteen käytän enemmän nyt Terry Kupersin suppeaa määritelmää sen osalta, että hegemoninen maskuliinisuus on se viitekehys, joka määrittelee ”tosimiehen” ominaisuudet länsimaissa. Näitä ovat nykyisin (R.W Connellin mukaan) mm. vahva kilpailuvietti, kyvyttömyys ilmaista muita tunteita kuin vihaa, haluttomuus ilmaista riippuvuutta tai heikkoutta, naisten halventaminen ja pitäminen esineinä tai alempiarvoisina, sekä homo-, trans- ja tiesmikäfobia. Teen erotuksen sen takia, (verrattuna R.W.Connellin määritelmään) että minusta hegemoninen maskuliinisuus on kokoelma ominaisuuksia, jotka muuttuvat sitten vallitsevan kulttuurin mukaan, sen sijaan että edustaisivat aina samoja ominaisuuksia. Niiden on kuitenkin oltava niitä ominaisuuksia, jotka takaavat maskuliinisille suurimman vallan, paremmat palkat ja yleisesti ottaen helpomman tien Onnelaan.

Tällä hetkellä hegemonia tuntuu olevan murroksessa sen osalta, mitkä ovat maskuliinisuuden tavoitelluimpia attribuutteja. Eli niitä ominaisuuksia, joiden avulla maskuliiniset henkilöt pystyvät saavuttamaan eniten valtaa ja arvostusta. Uskonkin, että Metoo-kampanjan suurin vaikutus tulee olemaan hegemonisen maskuliinisuuden muuttuminen. Pohjoismaissa muutos on varmasti ollut jo pidemmällä ennen Metoo-kampanjaa ja tämä osaltaan on näkynyt ulostuloina miehisen identiteetin katoamisesta ja pelkona siitä, että kaiken taustalla onkin jokin lukuisista feministien salaliitoista.

Loppuun vielä lyhykäinen päivitys tapahtumista Tampere kupliissa, josta nyt on vierähtänyt tätä kirjoittaessa aikaa toista viikkoa. Olin suurimman osan ajasta suunnitellusti myyntipöydän takana ja paikalla oli kyllä valtava määrä ihmisiä cosplay-tapahtuman vuoksi. Tämä tarkoitti myös sitä, että ihan kaikilla ei ollut ns. ostohousut jalassa vaikka pöydän reunusta kävikin moni kiinnostunut hieromassa. Silti jäi kokonaisuudesta oikein hyvä mieli ja ottaen huomioon paljonko siellä oli Tampere-talolla väkeä, niin järjestelyt sujuivat tosi mallikkaasti. Toivottavasti sinä olet yksi niistä uusista lukijoista, joka löytää tämän blogin nyt tarrasta löytyvän osoitteen avulla. Tervetuloa!

Tapasin taas lisää mielenkiintoisia tyyppejä kotimaisesta sarjakuvakentästä ja juuri ennen lähtöä Tampereelle sain tiedon, että tämä blogini pääsee kuukauden blogiksi sarjakuvablogit.com etusivulle. Yay!

Seuraavassa päivityksessä julkaisen sitten toisen osan tätä samaa kokonaisuutta, jossa avaan hieman myrkyllisen maskuliinisuuden aiheuttamaa tuhoa ja pohdin, että mitä se sellainen myrkyllinen feminiinisyys voisi sitten olla.

Kotimaan kamaralla

Viikkokuva on tällä viikolla tauolla ja ensi viikon aikana siirryn tarkastelemaan hybriksen ongelmaa vähän toiselta kulmalta, mutta nyt tälle viikolle on tullut kotimaassa sellaista uutista, josta en voi olla kirjoittamatta tänne.

Suomessa on nyt Ylen ja Long Playn toimesta saatu haastattelujen kautta selville, että Taideteollisessa korkeakoulussa vaikuttanut professori ja elokuvaohjaaja Lauri Törhönen on myös kunnostautunut seksuaalisen häirinnän saralla toimiessaan elokuvataiteen puolella opettajana ja professorina TaiKissa. Suomessa henkilön nimen julkaiseminen on aika poikkeuksellista tällaisessa tilanteessa ja minusta tähän kannattaa kiinnittää juuri siksi asianmukaisella vakavuudella huomiota.

Ylen jutun voi lukea täältä ja sen tueksi muutaman sivuäänen Long Playn kautta, kannattaa lukaista täältä ja täältä. Näistä saa jo aika hyvän kelan myös niistä yleisimmistä vastareaktioista mitä tämä paljastus on jo synnyttänyt.

Omia tunnetilojani kuvaa ehkä parhaiten suuttumus, pettymys ja kiukku tällä hetkellä.

Taideteollinen korkeakoulu (nykyisellään osa Aalto-yliopistoa) on yksi niistä yliopistoista Suomessa, jonne haetaan pitkään ja hartaasti ja jo sinne hakevat ovat todella haavoittuvassa tilanteessa. Ennen monipäiväisiä pääsykokeita on ennakkotehtäviä, joiden perusteella karsitaan jo valtaosa kiinnostuneista pois. Pääsykokeet ovat useammassa vaiheessa, kestävät useamman päivän ja kaikki mukana olevat ovat jo tosi lahjakkaita. Tällaisessa tilanteessa nuorten naisten saalistaminen kesken pääsykokeiden tai niiden jälkeen (sikäli että se olisi muutenkaan milloinkaan OK) on aivan käsittämättömän häikäilemätöntä. Suomessa ei myös todella ole kovin montaa vaihtoehtoa mistä valita, jos haluaa elokuvataidetta opiskella.

Kaikki nämä yllä mainitut tekijät antavat hakijoita arvosteleville professoreille ja opettajille valtavasti valtaa hakijoiden suhteen. Vuosittain opiskelijoita otetaan sisään niin pieni osa alkuperäisten ennakkotehtävien lähettäneiden määrästä, että tämän vallan käyttäminen vipuvartena mihin tahansa on juuri siksi niin moninkertaisesti väärin.

Pääsykokeet ovat mielettömän intensiiviset ja stressaavat ihan kaikkialla. Luovilla aloilla minusta vielä korostetummin. Kuinka moni mies sai epäreilun edun pääsykokeissa siitä, että he eivät joutuneet muun pääsykoestressin keskellä pohtimaan miten suhtautuvat sinua arvioivan professorin harjoittamaan häirintään tai ehdotteluihin?

Kuinka paljon lahjakkaita tekijöitä todella menetettiin elokuvataiteesta sen takia, että kiinnostus alaa kohtaa ja usko mahdollisuuksiin sammutettiin pääsykokeissa tai niiden jälkeen tällä tavalla? Ja jos nyt on kaksikymmentä haastateltua kertonut tilanteista joissa Törhönen on mennyt liian pitkälle heidän mielestään, mutta oletettavasti ei ole päästy tarpeeksi pitkälle professorin mielestä, niin montako tarinaa on vielä kuulematta niistä tilanteista, kun saalistava professori on onnistunut tavoitteessaan?

Onneksi toimittajat tekevät työtään. Tästä varmasti kuullaan lisää. Törhönen ei itse ole asiaa vielä kommentoinut.